Aina välillä sitä huomaa, kuinka tarpeellinen äiti on. Äiti suojelee pienokaistaan, jolla ei ole vielä kehittynyt omaa suojeluvaistoa. Äiti ruokkii ja tuudittaa lapsensa uneen, jotta hän olisi kylläinen ja tyytyväinen sekä valmiina uuden päivän koitoksiin. Äiti lohduttaa, kun lapsi on kipeä tai muuten vain surullinen. Äiti auttaa pientä koululaista liian vaikeissa läksyissä ja tarpeenvaatiessa myös kinkkisissä ihmissuhteissa. Tai ainakin äiti antaa mielipiteensä, kuinka tulisi pukeutua kouluun tai treffeille. Välillä äiti osaa heittäytyä noloksi, varsinkin just niiden (uusien) kavereiden, joihin yrittää tehdä vaikutusta, läsnäollessa. Loppujen lopuksi äiti on se turva, kallio, johon voi nojautua, kun poikaystävä jättää, paras kaverisi ei ole enää (syystä tai toisesta) kaverisi tai vaikka kissakaveri kuolee. Valitettavasti kaikilla ei asiat ole näin hyvin, mutta itse saan kiittää äitiäni paljosta. Toki välillä ollaan sukset ristissä ja napit vastakkain, pitäähän sitä välillä puhdista
Unelmia ja ajatuksia käsitöistä. Ja elämästä.