Kun tapaat ihmisen ensimmäistä kertaa, muodostat hänestä kuvan. Sitä kutsutaan ensivaikutelmaksi. Useimmiten meillä on huono tapa luokitella ihminen pelkästään tuon ensivaikutelman perusteella. Jos emme pidä ensivaikutelmasta, tuomitsemme koko ihmisen. Välillä pelkkä ulkonäkö riittää. Miksi? Miksi emme vaivautuisi tutustumaan toiseen epämiellyttävästä ensivaikutelmasta huolimatta? Mitä menetämme siinä? Olen melko ujo ja ulospäin saatan välillä vaikuttaa sulkeutuneelta, koska en uskalla tehdä aloitetta keskustelussa. Ei se tarkoita, että olisin jotenkin huonompi, ala-arvoisempi ihmisenä. Olen mielestäni hyvä ihminen. Ja erityisesti hyvä olen ystävänä. Onko siis liikaa pyydetty, jos ulkonäön tai ensivaikutelman sijaan luokittelee ihmisen, kun on ensin enemmän tutustunut toiseen? Asiat, ihmiset tai jopa elämä itse ei ole aina sitä miltä näyttää. Olen aina kuvaillut itseäni sanoilla: positiivinen ja iloinen. Olen kyllä positiivinen ja iloinen, mutta en ole aina ollut. Eikä se tos
Unelmia ja ajatuksia käsitöistä. Ja elämästä.