DayDreams of Artisan

Joulu on ehkä ihaninta aikaa vuodesta. Talven pimeyden keskellä loistaa jouluvalot ja kynttilät sytyttäen rakkauden ja valon liekin ihmisten mieleen ja sydämeen. Perheet kokoontuvat yhteen. Lahjoja jaetaan. Mutta ennen kaikkea jaetaan rakkautta, välitetään toisista ja luodaan muistoja. Muistetaan edesmenneitä rakkaita sytyttämällä kynttilä ja viemällä se hautausmaalle tai muuhun tärkeään paikkaan. Jotkut noudattavat vanhoja perinteitä, toiset luovat uusia. Joulussa on valitettavasti myös se toinen puoli, mutta toivottavasti tulee aika, jolloin jokaikinen voisi nauttia joulun rauhasta ja rakkaudesta.

Olen täällä blogissa kertonut, kuinka isäni kuolema on muuttanut elämääni.. jopa positiivisesti. Tietysti olen tuntenut ikävää ja surua, ettei isä ole enää täällä fyysisesti, enkä voi tuosta noin vaan soittaa ja kysellä kuulumisia. Enimmäkseen kuitenkin tunnen eräänlaista helpotusta ja jopa iloa. Erään tavallaan negatiivisen asian olen kuitenkin huomannut. En tiedä onko se kuinka yleistä kuolemaa kohdanneitten keskuudessa. Viime kuukausina minusta on tuntunut niin kuin maailmalla olisi hirveästi kuolemia. Aikaisemmin en olisi varmastikaan kiinnittänyt niin paljon huomiota niihin, mutta nyt melkein kaikki uutiset kuolemista saa minut reagoimaan. Ei ole väliä, onko tuttu tai vähän oudompi julkisuudenhenkilö tai vaikka luonnonkatastrofi. Ikään kuin isän kuolema olisi herkistänyt minua niin, että nyt kaikki kuolemat tuntuvat jollain tavalla pahalta. Toisaalta, uskon tämän olevan vain ajan kanssa ohimenevä vaihe. Tiedän, että isä on ja tulee aina olemaan mukanani. Pienenmpänä halusin a