Olen täällä blogissa kertonut, kuinka isäni kuolema on muuttanut elämääni.. jopa positiivisesti. Tietysti olen tuntenut ikävää ja surua, ettei isä ole enää täällä fyysisesti, enkä voi tuosta noin vaan soittaa ja kysellä kuulumisia. Enimmäkseen kuitenkin tunnen eräänlaista helpotusta ja jopa iloa.
Erään tavallaan negatiivisen asian olen kuitenkin huomannut. En tiedä onko se kuinka yleistä kuolemaa kohdanneitten keskuudessa. Viime kuukausina minusta on tuntunut niin kuin maailmalla olisi hirveästi kuolemia. Aikaisemmin en olisi varmastikaan kiinnittänyt niin paljon huomiota niihin, mutta nyt melkein kaikki uutiset kuolemista saa minut reagoimaan. Ei ole väliä, onko tuttu tai vähän oudompi julkisuudenhenkilö tai vaikka luonnonkatastrofi. Ikään kuin isän kuolema olisi herkistänyt minua niin, että nyt kaikki kuolemat tuntuvat jollain tavalla pahalta. Toisaalta, uskon tämän olevan vain ajan kanssa ohimenevä vaihe.
Tiedän, että isä on ja tulee aina olemaan mukanani. Pienenmpänä halusin ajattella edesmenneen mummuni olevan suojelusenkelini. Olin sen verran nuori, etten vielä tiennyt ns. henkimaailman asioista. Nyt tiedän varmasti, että minulla on kaksi suojelusenkeliä.

- Auri
Joulutunnelmaa... :) |
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommenttia saa jättää! :) Mielellään asiallista, kiitos!