No niin, nyt on sitten vietelty joulut ja uudet vuodet ja arkikin on jo alkanut. Olen tässä parin viikon aikana miettinyt, mistä sitä seuraavaksi kirjoittelisi. Onhan noita aiheita, senkun vaan kirjoittaa. Olen jo itseasiassa muutamia tekstejä aloitellut, mutta ne ovat keskeneräisiä ja jääneet tuonne luonnoksiin, kun on tullut aina uusia ideoita. Se onkin yksi ehkä ärsyttävimmistä puolista itsessäni, että en meinaa saada "projektejani" päätökseen tai ne kestää pitkään. No, eiköhän ne keskeneräisetkin tekstit joskus valmistu ja lisään ne tänne kaikkien luettavaksi.
Nyt ajattelin kirjoittaa alkaneen vuoden kunniaksi uuden vuoden lupauksista. Tai ei niinkään lupauksista vaan tavoitteista. Itse en tehnyt lupauksia vuoden vaihtuessa, mutta näin jälkikäteen olen päättänyt asettaa tavoitteita. Tavoitteet voivat olla vaikka kuukauden tai viikon tarkkuudella asetettuja tai vaikkapa koko vuoden kattavia tavoitteita. Ei haittaa vaikka tavoite ei täyttyisikään tai se täyttyisi vain osittain. Teen parhaani ja se riittää minulle.
Ajattelin, että kirjoittamalla tänne tavoitteistani ehkä jollain tavalla konkretisoin ne ja se auttaisi minua myös niiden toteutuksessa. Näin voin sitten loppu vuodesta kirjoittaa tänne, miten vuosi meni tavoitteideni osalta.
Tavoitteeni:
1. Ensimmäinen ja ehkä tärkein tavoitteeni on melko laaja ja se käsittää paljon pieniä asioita. Nimittäin terveys ja hyvinvointi. Haluan pitää kehostani (ja mielestäni) hyvää huolta. Tässä viimeisen viikon aikana olen huomannut, että se tekee myös iloiseksi. Se on melko mahtava fiilis, kun lääkäri kertoo kaiken olevan hyvällä mallilla. Se jopa motivoi jatkamaan samaa rataa!
Tämä EI siis tarkoita mitään superdieettejä tai yltiömäistä kuntoharjoittelua. Ei! Vaan tämä tarkoittaa mahdollisimman terveellistä ruokaa, sopivasti liikuntaa ja kaikkea, mikä nyt liittyy terveyteen ja hyvinvointiin.
2. Matka. Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että haluaisin lähteä kiertelemään Suomea. Ideana olisi hypätä junaan tai bussiin ja viettää määränpäässä päivän tai pari ja jatkaa sitten eteenpäin. Matkalla on minulle myös syvempi tarkoitus, josta kirjoitan joku toinen kerta.
3. Tämä on jo hieman vaikeampi... hmm... No, yksinkertaisesti haluaisin loppuvuodesta olla hieman viisampi sen suhteen, mitä haluaisin elämässäni tehdä. Mitä voin ja ennen kaikkea mitä haluan tehdä.
3. Tämä on jo hieman vaikeampi... hmm... No, yksinkertaisesti haluaisin loppuvuodesta olla hieman viisampi sen suhteen, mitä haluaisin elämässäni tehdä. Mitä voin ja ennen kaikkea mitä haluan tehdä.
* * * * *
Siinä on minun kolme tavoitettani vuodelle 2014. Voi olla, että niitä tulee ajan kuluessa lisää. Tällä hetkellä nuo kolme ovat kuitenkin ne tärkeimmät minulle.
Mitkä ovat Sinun kolme (tai enenmmän) tärkeintä tavoitetta tälle vuodelle? Pakko ei ole, mutta kannattaa miettiä sitä ja vaikkapa kirjoittaa johonkin ylös. Voit vaikka tehdä kollaasin/aarrekartan tavoitteistasi ja ripustaa seinälle, jos siltä tuntuu.
Siinä hieman pohdittavaa... Ja nyt, hyvää alkanutta vuotta kaikille!
- Auri
Kevättä kohti mennään! :) |
Ps. Jos haluat kirjoittaa tavoitteesi tuohon alle kommentteihin, ole hyvä vain. Olisi mukava kuulla teidänkin tavoitteista ja muutenkin ajatuksia :)
Moi Auri
VastaaPoistaKaikki 3 tavoitetta ovat hyviä, ja varmasti Sinulle sopivia, koska ne ovat omiasi.( ei muiden ehdottamia tarkoitan) Tuo reissaaminen on varsinkin mieltä avartava juttu, suosittelen.
Juu, tässä koko ajan opetellaan kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä.. ja vielä noudattamaankin sitä :) mikä on välillä hankalaa ulkoisten paineiden takia... mutta pikkuhiljaa.
PoistaUskon kyllä, että matkailu avartaa. Se onkin yksi syistä, miksi haluan toteuttaa tuon matkasuunnitelman :)
Hyvät ja realistiset tavoitteet! Mulla tuli ainakin yksi tavoite mieleen tälle vuodelle ja se on opiskelemaan pääseminen. Kouluun on nyt päästävä keinolla millä hyvänsä :D
VastaaPoistaTarkoitus olikin, että tavoitteet ovat toteutettavissa olevia. Ettei siis ole mitään superhaastavia :) Toivottavasti pääset johonkin kouluun. Ja vielä semmoiseen, jossa itsekin viihdyt :)
Poista