DayDreams of Artisan

Joulu on ehkä ihaninta aikaa vuodesta. Talven pimeyden keskellä loistaa jouluvalot ja kynttilät sytyttäen rakkauden ja valon liekin ihmisten mieleen ja sydämeen. Perheet kokoontuvat yhteen. Lahjoja jaetaan. Mutta ennen kaikkea jaetaan rakkautta, välitetään toisista ja luodaan muistoja. Muistetaan edesmenneitä rakkaita sytyttämällä kynttilä ja viemällä se hautausmaalle tai muuhun tärkeään paikkaan. Jotkut noudattavat vanhoja perinteitä, toiset luovat uusia. Joulussa on valitettavasti myös se toinen puoli, mutta toivottavasti tulee aika, jolloin jokaikinen voisi nauttia joulun rauhasta ja rakkaudesta.

Olen täällä blogissa kertonut, kuinka isäni kuolema on muuttanut elämääni.. jopa positiivisesti. Tietysti olen tuntenut ikävää ja surua, ettei isä ole enää täällä fyysisesti, enkä voi tuosta noin vaan soittaa ja kysellä kuulumisia. Enimmäkseen kuitenkin tunnen eräänlaista helpotusta ja jopa iloa. Erään tavallaan negatiivisen asian olen kuitenkin huomannut. En tiedä onko se kuinka yleistä kuolemaa kohdanneitten keskuudessa. Viime kuukausina minusta on tuntunut niin kuin maailmalla olisi hirveästi kuolemia. Aikaisemmin en olisi varmastikaan kiinnittänyt niin paljon huomiota niihin, mutta nyt melkein kaikki uutiset kuolemista saa minut reagoimaan. Ei ole väliä, onko tuttu tai vähän oudompi julkisuudenhenkilö tai vaikka luonnonkatastrofi. Ikään kuin isän kuolema olisi herkistänyt minua niin, että nyt kaikki kuolemat tuntuvat jollain tavalla pahalta. Toisaalta, uskon tämän olevan vain ajan kanssa ohimenevä vaihe. Tiedän, että isä on ja tulee aina olemaan mukanani. Pienenmpänä halusin a

"Vielä täällä vierelläs mä oon Sua hylkää en Mun pieni lintu, vierelläs mä oon Joko tiedät sen Kun täältä lähdetään Henget jäävät elämään Vielä täällä vierelläs mä oon" - Vielä täällä, by Jesse Kaikuranta Eräs tärkeä asia elämässäni on musiikki. Olen harrastanut sitä ja vaikka en enää sitä vakavasti harrastakaan, aina tulee kotona yksin ollessa tai vaikkapa kavereiden kanssa lauleskeltua niin musiikin kanssa kuin acapellanakin. Aina silloin tällöin huomaan tuntevani kiitollisuutta, että olen (vain) huonokuuloinen enkä kokonaan kuuro. Minulla ei ole mitään kuuroja vastaan, mutta en vain voisi kuvitella itseäni sellaiseksi. Niin tärkeä asia on musiikki elämässäni.

Elämässä voi tapahtua vaikka mitä yllättävää. Yhdessä hetkessä olet varma tulevaisuutesi suunnasta. Tiedät tarkalleen, mitä teet työksesi, kuinka monta lasta sinulla tulee olemaan. Sinulla on ehkä koira tai/ja kissa ja vanhenet rakkaan puolisosi kanssa. Tulevaisuudenkuvasi on selkeä ja ajattelet, ettei mikään tai kukaan voi estää tulevaisuutesi toteutumista. Seuraavassa hetkessä huomaat tuon samaisen tulevaisuudenkuvan hämärtyneen, etkä olekaan enää varma valinnoistasi. Ehkä sinusta tuntuu siltä, kuin olisit pysähtynyt etkä tiedä mihin mennä seuraavaksi. Viime päivät ovat taas olleet oikeita "mielenhämmennys"-päiviä. Noin 1,5 vuotta sitten olin varma, että minusta tulee ylioppilas ja sen jälkeen hankkisin ammatin. Nyt kuitenkin tuntuu kuin olisin pysähtynyt. En tiedä, onko lukio kuitenkaan se minun juttuni. Tai oikeastaan olen jo melko varma siitä. Ehkä joskus vanhempana jatkan lukio-opintojani, mutta nyt minun on tehtävä aivan jotain muuta. Nyt vain pitäisi miettiä kui

Olen saanut oppia, kuinka ympäristö ja jopa elämä itse antaa merkkejä ja eräällä lailla myös ohjailee niin, että osaamme ottaa elämällemme "oikeaa suuntaa". Nyt vain pitäisi osata myös tulkita ja noudattaa sitä ohjausta. Olen itse hyvin intuitiivinen ihminen, joten ohjeistuksiin luottaminen ei pitäisi olla vaikeaa. Tulkintakin onnistuu esimerkiksi hiljentymällä ja kysymällä: "Mitä tämä nyt tarkoittaa? Mitä jokin asia/tapahtuma yrittää kertoa minulle? Miksi näin tapahtuu?" Ja pitää muistaa myös kuunnella! Toisaalta, asioihin luottamisessa olen monesti törmännyt esteeseen nimeltä Rohkeus. Enkä nyt tarkoita mitään urhoollisuusihmetekorohkeutta, vaan yksinkertaista ja ehkä jopa arkipäiväistä rohkeutta. Olen ujo. Tai niin olen kaikille aina sanonut. Luultavasti tuo on vain tekosyy (josta on muuten todella vaikea päästä eroon, kun sen on "keksinyt"). Olen oivaltanut, että luultavasti oikea syy ns. ujouteeni on rohkeuden puute. Luottamusta kyllä löytyisi

Vaikka pyrinkin elämään hetkessä, on aina silloin tällöin ihanaa palata ajassa taaksepäin ja muistella lapsuutta. Kuinka yksinkertaiset asiat toivat suurta iloa. Kuinka mielikuvitus saattoi luoda mitä ihmeellisimpiä leikkejä ja pelejä. Vain taivas oli rajana! Tuossa viikonloppuna sain huomata, kuinka hyvin lapsuuden "laulurallit" ovat jääneet jonnekin mielen perukoille. Näin monen vuoden jälkeenkin pystyin kaivamaan ne sieltä esiin! Tämä (ainakin minulle) osoittaa, kuinka tärkeitä lapsuuden muistot ja asiat ovat pienelle tytölle (tai pojalle). Siksipä ne vielä jopa kaksikymppisenä muistuu mieleen. Ja toivottavasti myös monta kymmentä vuotta eteenpäinkin! :) ---*-----*-----*-----*--- Viikonloppu muutenkin meni aivan mahtavasti ystävän kanssa rentoutuessa. Todellinen "aivojennollaus"viikonloppu :) Kiitos siitä ystävälle.. <3 Pysykäähän mukana :) - Auri

Nyt on laitettu tuonne Minun tarinani-sivulle uutta tekstiä. Käykääpä siis lukemassa... Nyt on periaatteessa pohja rakennettu ja nyt vain luovuus on rajana. Ajan kuluessa tämä blogi voi kehittyä vaikka mihin suuntiin. Ikinä ei voi tietää. ;) Jättäkää ihmeessä kommenttia, kysymyksiä, ehdotuksia, ideoita ym. tuonne kommenteihin! On aina kiva saada edes jotain viestiä, jotta tiedän minkälaisia ajatuksia syntyy sillä puolella ruutua. :) - Auri

Heissan! Elämä on pyöritellyt tätä naista ja välillä melko rajustikin. Nyt olen kuitenkin ”löytänyt uuden suunnan elämälleni”. Saattaa kuulostaa melko kliseiseltä, mutta niin asia nyt vain on! :) En ole löytänyt vielä täysin paikkaani, enkä tiedä koska sen tulen löytämään, tai mistä sen tulen löytämään. Tiedän vain, että matka tulee kestämään x ajan ja matkalla tulee olemaan vielä monenlaista mutkaa. Olen aikaisemmin kirjoitellut tänne blogia muutaman kerran ja aionkin jättää vanhat postaukseni näkyviin. Ne kun ovat myös osa matkaani ja osa minua. Kuitenkin tästä eteenpäin kirjoitusteni sävyt saattavat vaihdella paljonkin. Haluan edelleen jakaa niitä pieniä (arki)hetkiä elämästäni, jotka tuovat iloa, surua, ihmetystä, pohdintaa yms.yms. Tämän lisäksi haluan kuitenkin jakaa myös sen toisen puolen. Sen uuden puolen, jonka luultavasti jo aikaisemmin luulin omaavani, mutta joka vasta nyt on avautumassa minulle. Olen löytänyt ”uuden maailman” ja siitä aion myös täällä blogissa