Joulu on ehkä ihaninta aikaa vuodesta. Talven pimeyden keskellä loistaa jouluvalot ja kynttilät sytyttäen rakkauden ja valon liekin ihmisten mieleen ja sydämeen. Perheet kokoontuvat yhteen. Lahjoja jaetaan. Mutta ennen kaikkea jaetaan rakkautta, välitetään toisista ja luodaan muistoja. Muistetaan edesmenneitä rakkaita sytyttämällä kynttilä ja viemällä se hautausmaalle tai muuhun tärkeään paikkaan. Jotkut noudattavat vanhoja perinteitä, toiset luovat uusia. Joulussa on valitettavasti myös se toinen puoli, mutta toivottavasti tulee aika, jolloin jokaikinen voisi nauttia joulun rauhasta ja rakkaudesta.
En olekaan vähään aikaan kirjoitellut ja nytkin luultavasti tulee pidempi tauko joulun ja uuden vuoden takia. Joulun kunniaksi ajattelin hieman kirjoittaa ajatuksiani... kyllä vain, joulusta, yllätys yllätys!
Sanon suoraan: rakastan joulua. Olen aina rakastanut ja luultavasti tulen aina rakastamaan. Muistan, kuinka lapsena oli todella jännittävää odottaa, että tuleeko se Joulupukki tänä vuonna vai ei. Kuinka jännittävää ja kiehtovaa oli avata lahjoja ja löytää paketista juuri sen nuken tai nallen, jota olikin toivonut. Sai valvoa pidempään ja leikkiä uusilla leluilla. Pieni masu täynnä herkullista jouluruokaa pisti hieman väsyttämään, mutta se ei haitannut ollenkaan.
Nykyään joulussa tärkeintä ei ole lahjat. Ei ainakaan minulle. Joulu merkitsee minulle yhdessäoloa ja kokemuksia, (lähimmäisen)rakkautta ja välittämistä. Haluan viettää joulun perheeni/sukulaisteni ja muiden minulle rakkaitten ihmisten kanssa.
Rakastan jouluperinteitä, mutta viime vuosina olen alkanut viettämään perinteisten joulujen lisäksi hieman toisenlaisia jouluja. Viimeksi viime vuonna vietimme joulun Lapissa, mitä en muista tehneeni koskaan aikaisemmin. Aluksi oli vaikeaa päästää irti niin sanotusta perinteisestä joulusta, mutta kuten sitä sanotaan: "Ajat muuttuu". Ehkä voin oppia rakastaamaan ajatusta, että joulu tulee olemaan joka kerta hieman erilainen. Perinteenä pysyy, että missä ikinä olenkin jouluna, olen siellä rakkaitten ihmisten kanssa.
Ja nyt... on aika toivottaa oikein ihanaa, rauhallista ja rakkaudentäytteistä joulua kaikille!
- Auri
Tässä alla vielä muutama jouluinen ja talvinen kuva. Kaikki kuvat edellisiltä vuosilta.
Tässä alla vielä muutama jouluinen ja talvinen kuva. Kaikki kuvat edellisiltä vuosilta.
Mahtanut olla rakastunut eläin, kun tällaisia jälkiä teki :) |
Tässä pieni ruusu teille lukijoille joulun
ja uuden vuoden kunniaksi!
Olkaahan kiltisti! Tontut tarkkailee vielä ;)
Hei Auri
VastaaPoistaLöydät aina oikeat sanat, joilla ilmaiset tunteesi ja ajatuksesi. Varmaankin siksi, että sanat tulevat suoraan sydämestäsi. Lukiessani tuon ensimmäisen kappaleen valtasi omankin mieleni syvä rauha ja rakkaus lähimmäisiäni ja koko maailmaa kohtaan. Kiitos sinulle.
Kommentoijana Raija
Ihanaa, että olet tykännyt. Tänne kirjoittamisen tarkoitus minulla onkin "purkaa" eli jakaa ajatuksiani ja tuntojani niin omaan elämääni kuin maailmaan liittyvistä asioista. Sitä paitsi, en edes haluaisi (tai osaisi) kirjoittaa ns. pinnallista tekstiä. Kaikki, mitä kirjoitan, varsinkin tänne, on täysin minua. :)
PoistaJa mitä tulee tuohon ensimmäiseen kappaleeseen.. aina välillä haluan luoda sellaisen mieli- tai haavekuvan. Se voi olla yleinen tai minun oma henkilökohtainen haavemaailma. Tällä kertaa se oli yleinen.
Jatkathan kommentointia Raija.. jos et joka kerta, niin aina silloin tällöin. On kivaa saada palautetta. :)