DayDreams of Artisan

Nyt se on sit syyskuun ensimmäinen päivä (no, kohta toinen). Koulua on käyty kaksi viikkoa ja syksykin kolkuttelee uhmakkaasti ovella. Onhan kai noita lämpimiäkin päiviä ollut ja tulee olemaankin, mut kyllä se kesä kai on jo ohi. Jos ihmettelette pikkasen muuttunutta kirjoitustyyliä, niin ei huolta. Täällä kirjoittelee yhä "Maria", mut tästä lähin aion kirjoittaa hieman vapaammin. Eli en aio kirjoittaa ns. kirjoituskieltä. Tai no, se saattaa vaihdella, joten älkää ihmetelkö. Anyway, näin ehkä pystyn ilmaisemaan paremmin ajatuksiani, kun ei tarvitse koko aikaa miettiä oikeaa kirjoitusasua. Vaikka kyllä kirjoituskieli onkin luontaista minulle, on aina ollut, mut nyt haluan tehdä joitakin muutoksia. Muutoksia on ollut myös elämässäni noin yleisellä tasolla. Isoimpana luultavasti koulu. Lisäksi tunnen itse muuttuneeni, ainakin henkisesti. Voin kertoa yhden hyvän esimerkin. Olin etsimässä vaatetta päälleni, kun ajatus: "kaappi täynnä vaatetta, muttei mitään päälle laitett...

Aina välillä sitä huomaa, kuinka tarpeellinen äiti on. Äiti suojelee pienokaistaan, jolla ei ole vielä kehittynyt  omaa suojeluvaistoa. Äiti ruokkii ja tuudittaa lapsensa uneen, jotta hän olisi kylläinen ja tyytyväinen sekä valmiina uuden päivän koitoksiin. Äiti lohduttaa, kun lapsi on kipeä tai muuten vain surullinen. Äiti auttaa pientä koululaista liian vaikeissa läksyissä ja tarpeenvaatiessa myös kinkkisissä ihmissuhteissa. Tai ainakin äiti antaa mielipiteensä, kuinka tulisi pukeutua kouluun tai treffeille. Välillä äiti osaa heittäytyä noloksi, varsinkin just niiden (uusien) kavereiden, joihin yrittää tehdä vaikutusta, läsnäollessa. Loppujen lopuksi äiti on se turva, kallio, johon voi nojautua, kun poikaystävä jättää, paras kaverisi ei ole enää (syystä tai toisesta) kaverisi tai vaikka kissakaveri kuolee. Valitettavasti kaikilla ei asiat ole näin hyvin, mutta itse saan kiittää äitiäni paljosta. Toki välillä ollaan sukset ristissä ja napit vastakkain, pitäähän sitä välillä puhd...