Nyt se on sit syyskuun ensimmäinen päivä (no, kohta toinen). Koulua on käyty kaksi viikkoa ja syksykin kolkuttelee uhmakkaasti ovella. Onhan kai noita lämpimiäkin päiviä ollut ja tulee olemaankin, mut kyllä se kesä kai on jo ohi.
Jos ihmettelette pikkasen muuttunutta kirjoitustyyliä, niin ei huolta. Täällä kirjoittelee yhä "Maria", mut tästä lähin aion kirjoittaa hieman vapaammin. Eli en aio kirjoittaa ns. kirjoituskieltä. Tai no, se saattaa vaihdella, joten älkää ihmetelkö. Anyway, näin ehkä pystyn ilmaisemaan paremmin ajatuksiani, kun ei tarvitse koko aikaa miettiä oikeaa kirjoitusasua. Vaikka kyllä kirjoituskieli onkin luontaista minulle, on aina ollut, mut nyt haluan tehdä joitakin muutoksia.
Muutoksia on ollut myös elämässäni noin yleisellä tasolla. Isoimpana luultavasti koulu. Lisäksi tunnen itse muuttuneeni, ainakin henkisesti. Voin kertoa yhden hyvän esimerkin. Olin etsimässä vaatetta päälleni, kun ajatus: "kaappi täynnä vaatetta, muttei mitään päälle laitettavaa" iski melko voimakkaasti. Tämähän on kai se melko tunnettukin totuus. Ainakin naisten keskuudessa =) Olen tietenkin jo aikasemminkin ajatellut näin, mut tällä kertaa rupesi oikein ärsyttämään. No, tuli siinä sit luvattua itselleni, et jonain päivänä käyn vaatekaappini läpi ja vien kaikki minulle tarpeettomat vaatteet pois. Lisäksi annoin luvan itselleni, että tämän projektin jälkeen saan hankkia uusia, paremmin nykyiseen tyylini sopivampia, vaatteita. Sillä siinä onkin vaatekaappini ongelma. Osa vaatteista on lapsuudestani asti kulkenut kaapista toiseen, osaa käytän tooooosi harvoin. Ja koska viimeisen n. kolmen-neljän vuoden aikana en ole juurikaan enää kasvanut, ovat myös vaatteet pysyneet samoina.
Olen muuttunut tuossa ajassa, joten olen päättänyt muuttua myös ulkoisestikin. Olen rohkeampi ja itsevarmempi, joten haluan sen näkyvän myös vaatteissani ja muussa ulkoisessa olemuksessani. Tunnen, ettei vanhat vaatteeni enää kuvasta minua tai ajatuksiani. Olen aina ollut ujo ja tietenkin olen yhä, mut viimeisen vuoden sisällä olen kokenut asioita, jotka ovat kasvattaneet itseluottamustani. En enää mieti, mitä muut ajattelevat minusta tai ulkonäöstäni. Pukeudun niin, kuin itse haluan ja kuinka tuntuu parhaimmalta itselleni.
En ole millään tavalla itsekäs tai viimeisimmän muodin perässäjuoksija, vaikka ehkä tästä tekstistä voisi niin päätellä. Minut tuntevat ihmiset tietävät sen. Niille, jotka eivät tunne mua, sanon vain, että nuo kaksi asiaa ovat viimeisimmät asiat, joita olen.
Mä haluan vain ajatella, että Mä olen "Vahva ja Ihana". =) Itse asiassa kaikkien naisten pitäis ajatella näin...
Lämpimin syysterveisin...
- Maria
Ps. tästä lähtien koulu vie jonkin verran aikaani, mut yritän mahd. säännöllisesti päivitellä kuulumisiani. =))
Pps. kommenttia, kysymyksiä, ehdotuksia saa jättää.. :)

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommenttia saa jättää! :) Mielellään asiallista, kiitos!