Elämä on täynnä yllätyksiä. On ylämäkiä ja alamäkiä ja kaikkea siltä väliltä. Monta vuotta saa taistella ja vääntää jonkun asian kanssa, mutta se kaikki tuntuu pieneltä, kun loppujen lopuksi asiat loksahtavat paikoilleen. Tajuat, että juuri saavuttamasi asia on kaiken sen pahan olon ja taistelun väärtti. Ehkä tunnet olosi jopa paremmaksi, kuin ennen sitä pahaa oloa.
Usein puhutaan elämän sykleistä. Joku puhuu seitsemästä vuodesta, toinen jostain muusta vuosimäärästä. Itse aloin tässä yhtenä päivänä laskea ja miettiä oman elämäni vuosia ja tapahtumia. Huomasin, että minulla on ollut viimeiset 7 vuotta niin sanottua huonoa vuotta ja nyt tämän 2015 vuoden aikana kaikki on kääntynyt lähes päälaelleen. Voin lähes kuukauden tarkkuudella sanoa, milloin muutos tapahtui niin syklin alku- kuin loppupäästä, niin raju muutos kausien välillä on ollut. Muistan istuneeni vielä kesäkuussa postiluukusta kolahtaneen koulun hyväksymiskirje kädessäni ja lähes itkun partaalla ahdistuneena miettineeni: "Mitä ihmettä teen? En mä halua tätä". Onneksi löysin rohkeuden ottaa se ensimmäinen askel tuntemattomaan, sillä nyt en vaihtaisi päivääkään pois.
Tietenkin yhä tulee olemaan huonoja ja vaikeita päiviä, kenelläpä ei tulisi, muttä tällä kertaa pystyn oikeasti näkemään tulevaisuuden. En sitä tietenkään halua mitenkään putkinäkömäisesti tuijottaa. En halua ajatella, että nyt minun on pakko tehdä sitä tai tätä, mutta nyt minulla on edes mahdollisuus saada tulevaisuus. Tuntuu hyvältä ja jotenkin lohdulliselta tietää, etten ole aivan turha ihminen. Minullakin on jotain annettavaa. Tiedän kyllä, etten ole turha ihminen ja että minulla todellakin on annettavaa, mutta vuosikaudet (viimeiset 7 vuotta) olen yrittänyt löytää keinoa. Keinoa, jolla voisin antaa ihmisille iloa ja hyvää mieltä. Välillä on menty metsään ja pahastikin, mutta vihdoin olen melko varmasti löytänyt keinoni. Onnekseni olen vielä löytänyt minulle juuri sen oikean tavan ja paikan oppia ja kasvaa. Kiitos siitä kuuluu koululle (johon meneminen vielä kesäkuussa ahdisti). Koululle, jossa olen tasavertainen muiden kanssa, enkä ole outo vaikka en aina ymmärtäisikään jotain tai kuulisi heti ensimmäisellä kerralla kaikkea. Koululle, jossa pystyn hengittämään, olemaan oma itseni.
Niin paljon hyvää on tapahtunut lyhyeessä ajassa ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tulevaisuus näyttää valoisalta, joten todella toivon, että tämä on alku 7 vuoden (toivottavasti myös pidemmän ajan) "hyvälle" syklille...
Valoa ja iloa syksyn pimeneviin päiviin ja iltoihin! :)
Tietenkin yhä tulee olemaan huonoja ja vaikeita päiviä, kenelläpä ei tulisi, muttä tällä kertaa pystyn oikeasti näkemään tulevaisuuden. En sitä tietenkään halua mitenkään putkinäkömäisesti tuijottaa. En halua ajatella, että nyt minun on pakko tehdä sitä tai tätä, mutta nyt minulla on edes mahdollisuus saada tulevaisuus. Tuntuu hyvältä ja jotenkin lohdulliselta tietää, etten ole aivan turha ihminen. Minullakin on jotain annettavaa. Tiedän kyllä, etten ole turha ihminen ja että minulla todellakin on annettavaa, mutta vuosikaudet (viimeiset 7 vuotta) olen yrittänyt löytää keinoa. Keinoa, jolla voisin antaa ihmisille iloa ja hyvää mieltä. Välillä on menty metsään ja pahastikin, mutta vihdoin olen melko varmasti löytänyt keinoni. Onnekseni olen vielä löytänyt minulle juuri sen oikean tavan ja paikan oppia ja kasvaa. Kiitos siitä kuuluu koululle (johon meneminen vielä kesäkuussa ahdisti). Koululle, jossa olen tasavertainen muiden kanssa, enkä ole outo vaikka en aina ymmärtäisikään jotain tai kuulisi heti ensimmäisellä kerralla kaikkea. Koululle, jossa pystyn hengittämään, olemaan oma itseni.
Niin paljon hyvää on tapahtunut lyhyeessä ajassa ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tulevaisuus näyttää valoisalta, joten todella toivon, että tämä on alku 7 vuoden (toivottavasti myös pidemmän ajan) "hyvälle" syklille...
Valoa ja iloa syksyn pimeneviin päiviin ja iltoihin! :)
 |
| Kesän kukkaloistoa :) |
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommenttia saa jättää! :) Mielellään asiallista, kiitos!