DayDreams of Artisan

... tai haave. Oikeastaan se on haavekuva. Kuva eräästä tulevaisuuden hetkestä. Hetkestä, jolloin kaikki on hyvin. Jolloin olen saavuttanut kaikki unelmani. Aurinko paistaa. Hymy on herkässä. Olen taistellut ja voittanut. Olen kulkenut mutkaiset ja kiviset tiet, mutta vihdoin olen löytänyt polkuni. En ole enää yksin, mutta olen vapaa. Olen onnellinen. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016! - Auri

Elämä on täynnä yllätyksiä. On ylämäkiä ja alamäkiä ja kaikkea siltä väliltä. Monta vuotta saa taistella ja vääntää jonkun asian kanssa, mutta se kaikki tuntuu pieneltä, kun loppujen lopuksi asiat loksahtavat paikoilleen. Tajuat, että juuri saavuttamasi asia on kaiken sen pahan olon ja taistelun väärtti. Ehkä tunnet olosi jopa paremmaksi, kuin ennen sitä pahaa oloa. Usein puhutaan elämän sykleistä. Joku puhuu seitsemästä vuodesta, toinen jostain muusta vuosimäärästä. Itse aloin tässä yhtenä päivänä laskea ja miettiä oman elämäni vuosia ja tapahtumia. Huomasin, että minulla on ollut viimeiset 7 vuotta niin sanottua huonoa vuotta ja nyt tämän 2015 vuoden aikana kaikki on kääntynyt lähes päälaelleen. Voin lähes kuukauden tarkkuudella sanoa, milloin muutos tapahtui niin syklin alku- kuin loppupäästä, niin raju muutos kausien välillä on ollut. Muistan istuneeni vielä kesäkuussa postiluukusta kolahtaneen koulun hyväksymiskirje kädessäni ja lähes itkun partaalla ahdistuneena miettineeni...

Jaa, tässä onkin näköjään tullut taas vähän pitempi tauko tämän blogin päivittämisessä. Tekstejä ja ideoita on kyllä, välillä vähän liikaakin. En mikään "joka päivä päivitys"-aktiivikirjoittaja ole, mutta kyllä vähän useammin voisi päivittää... :D Kirjoittamista en tietenkään ole lopettanut. Tekstit eivät vain ole tänne blogiin asti päättynyt. Syy tauolle on ehkä tämä pimeä talvi, joka on aiheuttanut minulle jaksamattomuutta ja muutenkin on ollut vähän "huonompi kausi" elämässäni. Ei siitä sen enempää, ainakaan tässä kohtaa. Onneksi on kuitenkin tulossa kevät ja valo lisääntyy koko ajan, jolloin myös minun jaksamiseni ja aktiivisuuteni lisääntyy :) Päivä kerrallaan, kohti kevättä ja kesää... :) - Auri Kevät tulee...! (vanha kuva)

Kun tapaat ihmisen ensimmäistä kertaa, muodostat hänestä kuvan. Sitä kutsutaan ensivaikutelmaksi. Useimmiten meillä on huono tapa luokitella ihminen pelkästään tuon ensivaikutelman perusteella. Jos emme pidä ensivaikutelmasta, tuomitsemme koko ihmisen. Välillä pelkkä ulkonäkö riittää. Miksi? Miksi emme vaivautuisi tutustumaan toiseen epämiellyttävästä ensivaikutelmasta huolimatta? Mitä menetämme siinä? Olen melko ujo ja ulospäin saatan välillä vaikuttaa sulkeutuneelta, koska en uskalla tehdä aloitetta keskustelussa. Ei se tarkoita, että olisin jotenkin huonompi, ala-arvoisempi ihmisenä. Olen mielestäni hyvä ihminen. Ja erityisesti hyvä olen ystävänä. Onko siis liikaa pyydetty, jos ulkonäön tai ensivaikutelman sijaan luokittelee ihmisen, kun on ensin enemmän tutustunut toiseen? Asiat, ihmiset tai jopa elämä itse ei ole aina sitä miltä näyttää. Olen aina kuvaillut itseäni sanoilla: positiivinen ja iloinen. Olen kyllä positiivinen ja iloinen, mutta en ole aina ollut. Eikä se tos...

Aika on melko hassu juttu. Se voi madella hitaasti tai kiitää nopeasti. Ensin kiroat, kun päivät ovat tuskallisen hitaita. Yhtäkkiä kuitenkin saatat huomata kuukausien tai jopa vuosien kuluneen ja ihmettelet: Mihin se aika katosi? Viime aikoina elämä on tuntunut pikajunalta, jonka perässä juoksen yritäen hypätä kyytiin. Joskus huomaan saavuttavani junan ja jopa saan otteen vaunun perässä olevasta kaiteesta. Hetken junan perässä rimpuiltuani, otteeni irtoaa ja katson vaunun kaikkoamista. Mitä pidemmälle se menee, sen pienemmäksi se muuttuu. Jään seisomaan junaradalle katsomaan junan katoamista. Yksin. Kun aloitin tuota tekstiä joku aika sitten, en vielä ymmärtänyt, että tuo tarina EI pääty tuohon. Tarina toistuu niin kauan, että vihdoin pääsemme junan kyytiin ja saamme istua ikkunapaikalle nauttimaan kauniista ja vaihtuvista elämänmaisemista. Sillä vaikka emme siihen ensimmäiseen junaan pääsekään, aina tulee seuraava juna, johon hypätä. Jos ei se ihan heti tule, pitää olla kärsi...

Suvaitsevaisuus on piirre/ominaisuus, jonka jokaisen pitäisi omia. Opittaisiin hyväksymään erilaisuutta, sillä se on hyvä asia. Huomaan, etten itsekään siinä täysin aina onnistu, mutta haluan oppia. Minun jos kenen pitäisi olla suvaitsevainen, koska odotan sitä myös muilta itseäni kohtaan. Kaikista ei tarvitse tykätä, eikä se ole edes mahdollistakaan. Mielipiteensäkin saa ilmaista, mutta se tulisi tehdä "hyvässä hengessä" vaikka palaute olisikin negatiivista. On ehkä jopa säälittävää lukea, kuinka keskustelupalstoilla oikein retostellaan negatiivisella mielipiteellä ilman mitään pointia. Itsellänikin on inhokkiasioita/ihmisiä, mutta minulle ei tulisi mieleenkään mennä ja haukkua lyttyyn näitä, varsinkaan anonyyminä jossain keskustelupalstalla! Joka tapauksessa, meidän pitäisi antaa ihmisten olla omia itsejään ja hyväksyä heidät sellaisina. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Pienessä mielessäni aloin tätä tekstiä kehitellä, kun noin kuukausi sitten luin erään ka...

On olemassa eräs "tarina", jota olen kirjoittanut kohta jo 6 vuotta. Aina välillä on kirjoittamisessa ollut taukoja ja nytkin olen ollut varmaan vuoden kirjoittamatta. Ideoita olisi kyllä, mutta kun yritän kirjoittaa, ei paperille meinaa tulla mitään. Olisiko tämä merkki, että olisi aika jättää tarina? Olisiko aika unohtaa koko "projekti"? En edes muista, miksi alunperin aloin tarinaa kirjoittaa. Muistan, että se oli kesäaikaa, kun aloitin. Ehkäpä aloitin, koska ei ollut muutakaan tekemistä. Olipa syy mikä tahansa, on tarinasta tullut melko tärkeä ja ehkä jopa henkilökohtainen minulle. Tarina kertoo elämästä, mutta on unelmaa. Tarina kertoo ystävyydestä ja rakkaudesta, surusta ja kaipauksesta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Tarinassa on ripaus faktaa, jopa ihan kirjaimellisesti, mutta suurimmaksi osaksi se on kuvitelmaa. En haluaisi luopua tarinasta, mutta miksi pitäisin kiinni, jos en pysty jatkamaan sitä? Kesää odotellessa... - Auri